YHTEISTOIMINTA

Työn tulos ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä

 

Kunnat voivat säästää panostamalla työntekijöiden hyvinvointiin. Säästöjen saavuttamiseksi se edellyttää kunnon sijoituksia työn sujuvuuteen kuten myös osaamiseen ja oikeanlaiseen johtavuuteen

.

Työhyvinvoinnin peruspykälät ovat

 

- Käytäntöjen sujuvuus, asianmukaiset ja turvalliset työvälineet ja tilat.

- Tilanteen mukainen ja avoin tiedottaminen, oikeudenmukainen sekä asiallinen kohtelu.

- Työntekijän mahdollisuus vaikuttaa omaan työnkuvaan ja henkilökohtaisiin mahdollisuuksiin suhteessa omaan elämäntilanteeseen.

- Asetetaan selkeät tavoitteet sekä yhteiset arvot mihin työssä pyritään. Työpaikan hyvä ilmapiiri ja esimiehen työote tukevat työntekijän motivaatiota tehdä työtä.

- Työntekijän osaamisen tukeminen, koulutus, työn- ja uran kehittämismahdollisuuksien näkeminen.

 

 

Yhteistoiminta yleisesti

Yhteistoiminta on ensisijaisesti työtä koskevien asioiden käsittelemistä. Siinä pyritään vaikuttamaan periaatteellisiin, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttaviin asioihin - ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Esimerkiksi henkilöstöstrategia määrittää, paljonko ja millaisiin tehtäviin henkilöstöä tulevaisuudessa palkataan vai halutaanko ulkoistaa toimintoja. Koulutussuunnitelmaan vaikuttamisella puolestaan varmistetaan se, että henkilöstön osaamista kehitetään myös tulevaisuuden tarpeisiin.

Yhteistoiminnassa käsiteltäviä asioita ovat:

  • tiedoksi saatavat asiat
  • periaatteelliset asiat, esimerkiksi työpaikkaa koskevat säännöt, strategiat, työkäyttäytymisen pelisäännöt, talokohtaiset koulutussuunnitelmat, henkilöstösuunnitelmat yms.
  • muutokset
  • työvoiman vähentäminen

Yhteistoiminnan osapuolia ovat työnantaja ja henkilöstö. Sitä toteutetaan työnantajan ja henkilöstön välillä välittömänä ja edustuksellisena yhteistoimintana.

Välitön yhteistoiminta toteutuu työpaikan esimiesten ja henkilöstön välillä käsiteltäessä työhön ja työyhteisön toimintaan liittyviä asioita. Tätä varten työpaikalla järjestetään yhteisiä kokouksia ja palavereita. Välitön yhteistoiminta on myös osa päivittäistä työn tekemistä, sen johtamista ja hyvää esimiestyötä.